Synttäritunnelmaa

On niin somaa, kun saamme juhlia elämää ja valoa. Kuusta voisin katsoa loputtomiin... Kaunis, mutta vaatimaton kuva Elämänpuusta – ristinpuusta.

<3 Jeni

Metallin sävyjä

Olen ollut niin hillittömän innoissani erilaisista metalleista koko syksyn, ettei liene mikään ihme, että niitä päätyy jouluummekin runsain mitoin. Jostakin syystä en tosin osannut millään säätää kameraa niin, että kaikki sävyt toistuisivat oikein. Paketit ovat todellisuudessa ennemmin kuparin kuin kullan värisiä (vaikka sellaiselle ovatkin osoitetut), ja lumihiutaleita puolestaan on kuparin ja kullan, ei hopean sävyissä. Tämmöistä pientä sievää. Huomista odotellen, takaisin pölyhuiskan varteen!

Kaunista joulua!
<3 Jeni

Joulurauha

Jään joulutauolle, olen sen jo aloittanut vähentämällä viestimiä. Nyt on aika keskittyä somen sijaan täysin olevaiseen (eli kaappien siivoukseen ja Kristuksen syntymään, jotka etäisellä puhdistusmystiikalla nivoutunevat toisiinsa). Saattelen rakkaan lukijakuntani viime vuonna miehelle rustaamani runon myötä joulurauhaan. Nauttikaa valon juhlasta! <3

Takana taakat, ohi on työ

Oksalla onnekas orava syö

Lumiset marjat kermaleivoksilta

näyttävät hieman, on hiljainen ilta

Hiipunut liekki, tuoksu savun

Kynttilä antaa pienen avun

kun hämärässä huoneessa astelen,

avaan Kirjan, sormenpäätä kastelen

Silmäni suljen, matkalle lähden

Katossa kaukana havaitsen tähden

Lähemmäs tähteä, kauemmas aikaa

Harras, uupunut sydän haikaa

Iankaikkisen ikäinen tuo lapsi on

joka syntyy nyt alle kuutamon

Äitinsä varteen nojautuu

Avuton, hauras ruususuu

Kun harteitaan hentoja katselen

Helposti sitä uskoisi en

Että eräänä päivänä niillä saa

Pahuuden painon Hän kantaa

Tuo poika vaikka on viaton

Ei silti siis ole vaaraton

Vaan Kuoleman pelonaihe suuri

Tuo piltti pieni onkin juuri

Silmäni avaan, Kirjani suljen

Tietäen, kotia kohti kuljen

Käperryn kumppanin kainaloon

Katseeni käännän eteenpäin, valoon

Hyvää joulua!

<3 Jeni

Kaapillinen kaunista

Meidän Ikea-vitriinimme on melko hutera. Se kaiketi pitäisi pultata kiinni seinään, mutta kukaan ei ole saanut vielä aikaiseksi. Aiemmin säilyttelin vitriinipuolella Runo-astioitani, mutta laskettuamme niitä olevan melkein tonnin edestä, teki mieli siirtyä niiden suhteen vähän vankempaan varastointimenetelmään. Olen yrittänyt minimoida kaatumisriskin pitämällä painavimmat tavarat alimmassa laatikossa, mutta kovasti tuo silti huojuu. Ja aina joku vieras nojailee kaappiin. Nojailu loppuu kyllä lyhyeen, sillä vitriini ihan todella pettää alta välittömästi. Kuitenkin sitä aina pelkää, milloin koko komeus rysähtää.

Tuossa mietin, mikä olisi mahdollisimman kevyttä mutta kaunista esillepantavaa tuohon vitriiniosaan. Päädyin lattamaan sinne joulukoristeita. Tottakai noistakin suurin osa on lasia tai kristallia, mutta ovat kuitenkin kevyitä eivätkä ihan niin arvokkaita kuin kokonainen astiasto.
Oikeastaan aika hyvä idea: nyt voimme ihastella kauneimpia joulukoristeitamme jo ennen kuusen tuloa! Lisää on tuon kaapin laatikoissa, lähinnä vaikeammin esiteltäviä.

Tänään kävimme isännän kanssa myös ostamassa loputkin joulukoristeet. Matkaan tarttuivat myös muutamat pattereilla toimivat ledit. Ovat kyllä käteviä esimerkiksi maljakossa tai kranssissa! Olen vähän ajatellut laittavani nuo huomaamattomammat (valolanka) vaikka johonkin oksaan valopilkuiksi, saas nähdä. Olen ihan hurahtanut kupariin, ja nuo ovat niin sieviä! <3

Valoisaa alkuviikkoa!
<3 Jeni

Maskuliinisuutta ja mystiikkaa

Sain tilaisuuden kuvata ystäväni Juho Varpukosken kotona. Kävin hänen luonaan ensimmäistä kertaa tiistaina, ja ihastuin heti kodin persoonalliseen ja lämpimään tunnelmaan. Tämä ystäväni on varsinainen renessanssi-ihminen: hän taitaa niin karpalohillon, upean maalaustaiteen, tekstaamisen kuin kitaransoitonkin salat. Hiljattain ortodoksiksi kääntyneeltä mieheltä ei myöskään puutu monenlaisten pohdintojen eikä keskustelun taitoa. Usko on ihailtavaa: se näkyy paitsi ikoneina, myös silmien loisteena ja elämän vapautena. Koko kodissa valloittaakin äärimmäisen syvä vieraanvaraisuuden ilmapiiri heti ensi hengähdyksellä. Koko elämyksen kruunaa miehekkään minimalistinen sisustus, jossa on vaikutteita idästä ja luonnosta, ehkä retkeilystäkin. Joitakin ideoita minun on vain saatava pölliä omaan kotiini! Haluan esimerkiksi kokeilla tuota lyhyemmän verhon laitamista pidemmän eteen. Tuo loistavalla tavalla volyymia ja pintaa. Voisin toteuttaa tuon esimerkiksi lyhyemmällä jouluverholla pitkän, maltillisemman verhon kanssa yhdistettynä. Tuota orjantappurakruunun oloista valoa suorastaan meinaan kadehtia! <3

Olen niin onnellinen tästä inspiroivasta kodista. Vahvoja värejä ja rohkeutta, ja silti upeaa elämän yksinkertaisuutta ja ekologisuutta… Kertakaikkiaan ihana pesäkolo!

<3 Jeni

Sievää ja suussasulavaa

Minulla on sellaiset muistot äidin kanssa piparkakkutalon rakentamisesta, että aina joku meni pieleen. Elementit turposivat vinoiksi, tai ei löytynyt sopivaa kiinnitystapaa. Sokeri valui ja muodosti seittejä, vaahtokarkit eivät vain pitäneet. Kerran teimmekin seimen ja tallin, kun emme saaneet toista puolta katonharjasta pysymään. Tottakai tohelointi johtui siitä, että olin lapsi, ja piti saada tehdä itse. Noista kommelluksista on jäänyt kyllä todella rakkaat muistot.

… Ja epävarmuutta. Olen muutamana vuonna ostanut Annaksen valmiit elementit, kun itsetunto ei ole riittänyt omien kokeiluun. Tänäkin vuonna sen tein. Jotenkin ajatuksissani ostin myös valmistuubin sokerikuorrutetta, mutta reikä oli niin iso, ettei kuvioinneista oikein tullut nättejä. Kun tuubi loppui, tein oman massan ja tajusin, kuinka ihanaa piperrystä saa tehtyä, kun tekee pussiin aivan häviävän pienen reiän. Eli täytyy tehdä ihan oma talo!!! Ja koristella se oikein pitsisesti! Laitan nyt kuitenkin kuvat tästä hieman lapsekkaasta tekeleestäni, jos vaikka ei tulekaan toteutettua tuota kunnianhimoista suunnitelmaa.

Kohta mennään kaverille kylään, sinne viemisiksi noita omppuruusuja. =)

Herkullista tiistai-iltaa!
<3 Jeni

Suosikkitauluni – Valoon

Vaikka tämä kyseinen teos onkin eri kuvissa vilahdellut, en ole liiemmin sitä vielä teille avannut. Ajattelin, että voisin jotakin tässä kertoa.

Ehkä se johtuu lukemisesta. Opin lukemaan n. 2,5 vuoden iässä, kun vaadin äitiäni opettamaan. Kyky oppia ei ole tuon ikäiselle mielestäni millään muotoa poikkeuksellista: kyllä kirjaimet oppii siinä missä esineiden sanoille luomat merkityksetkin. Ehkä tuo palava halu oli se, mikä teki minusta poikkeuksellisen pienen tättärän. Oli miten oli, lukeminen on vaarallista. Siinä tulee osalliseksi valtavasta määrästä maailmoja, ja kasvaa väkisinkin sana sanalta, kirja kirjalta ajattelevaksi ihmiseksi. Kirjat ovat kuin huume, jotka vievät mukanaan ja aiheuttavat jos jonkinmoista sivuvaikutusta vieden lopulta koko elämän mukanaan. Ja kun on tarpeeksi kauan kirjoja käyttänyt, lukijasta tulee kirjoittaja. Koston kierre on valmis.

Mitä enemmän luin, sitä suuremmin tajusin ympärillä olevan maailmamme luonteen. Luulemme, että maailma on elämän ja kuoleman taistelua. Luulemme, että kuolema on se, joka lopulta voittaa meistä jokaisen. Näin ei kuitenkaan ole. Mitään taistelua ei ole koskaan käyty. Kuolema on vain heinäsirkka, joka hyppii kesäisellä kedolla syöden kauniita kukkia mielensä mukaan. Sen valtuudet loppuvat juuri sinä hetkenä, kun tulee taivaalta lintu ja silmänräpäyksessä pistää poskeensa. Kuin henkäys vain.

Ehkä lukeva katsoo elämää kuin kahisten kääntyviä sivuja. Ehkä joku uusi sivu joskus paukahtaa, kun huolimattomasti kääntää. Sitä säpsähtää vähän, ja kohta taas kostuttaa sormensa uutta etsien. Jossakin on kuitenkin sivuista viimeinen. Kirjan loppu tosin on vasta alku. Ensiksi on mainittava, ettei ensimmäinen lukukerta ole vielä lukukerta. Toiseksi sanottakoon, että kirjan loputtuahan se ajatus vasta pääsee irti. Ja se, joka on antanut elämänsä ajattelulle, on ikuisesti sen oma. Samalla tavalla kuolema ei ole elämän löytäneelle loppu, vaan vasta alku. Siitä, minne kirja loppuu, alkaa tosielämä.

Ajattelin lapsena, että paljon kokeneet kuolevat nuorena. Uskoin eläneeni paljon. Mitä enemmän vuosia vieri, sitä enemmän tunsin nähneeni tarpeeksi. Ja toisaalta aina liian vähän. Joissakin asioissa tulin ottaneeksi melkoisen varaslähdönkin, ja uskoin tämän vievän henkeni vielä pikemmin. Aikuisuudestakin oli haukattu pala.

Nyt ymmärrän, etten ole nähnyt vielä mitään.

Kuitenkin edelleen samaistun setääni, jonka kerrottiin olleen valon lapsi. Ilo. Kaikesta tarmokkuudesta huolimatta kirja sulkeutui vaikean sairauden vuoksi 18-vuotiaana.

Opettelin piirtämään, ja ajattelin, että joskus vielä maalaisin jotakin tärkeää. Kesti monta vuotta, ennen kuin silmäni aukenivat. Valo. Sisu. Ikuisuus. Nyt koen tehneeni jotakin, joka himmeässä yksinkertaisuudessaan puhuu elämän tarkoitusta. Se on: häikäistyä.

<3 Jeni

Kimallusta käsiin

Näin pikkujoulukauden kunniaksi repäisin ja ostin kimaltavat hanskat Anttilasta. =) Jotenkin niin sievät. Mietin hetken mustien ja noiden viininpunaisten välillä, mutta totesin, että välillä pitää olla rohkea ja valita väri. Joulun alla, jos milloin!

En ole mikään ihmeellisempi kynsitaiteilija, mutta tykkään kuitenkin vähän erikoisempia lakkoja, värejä ja kuvioita näpertää. Alla oleva kimaltava look on sopivan helppo tehdä: pari kerrosta nudea ja kultahippulakkaa päälle!

Blingiä joulukuuta ihanille lukijoilleni!

<3 Jeni

Keskeneräistä kauneutta

Meillä on täällä edelleen puoliksi paljaat seinät olohuoneessa. Yksi ystäväni jo tarjoutui auttamaan tapettien repimisessä, kun kuuli, että projekti on edelleen kesken. Niin, on ollut ainakin kaksi kuukautta. Tuo alempi kerros tapetista lienee kiinni Erikeeperillä, niin työlästä ja tahmeaa poistaminen on. Nyt meillä on höyrystin, mutta hidasta työtä tuo silti on. Haluaisin saada tämän valmiiksi jouluun mennessä. Onkohan se mahdollista? Pitäisiköhän tarttua tarjoukseen ja pitää talkoot? =)

Kaiken keskeneräisen krouviuden keskelläkin jo pikkuhiljaa laittelen joulua. Vaikka koristeet eivät pääsekään vielä lopullisille sijoilleen, en ole malttanut olla ottamatta osaa esille. Jollakin tavalla tämä kauneuden ja karuuden yhdistelmä kiehtookin. Esineet ovat juuri niillä sijoillaan, mille ne on jätetty, eikä turhalle pilkunviilaukselle ole ollut sijaa. Ehkä tunnelma muodostuu rennommaksi, kotoisammaksi, sopivasti uneliaaksi.

Paras esimerkki tämänhetkisestä tunnelmasta.

Tämä on yksi rakkaimpia jouluntuojiani. Ruotsalainen, uskomattoman taitavasti Carl Larssonin maalauksen mukaan tehty pyyheliina on lahja (keneltäpä muultakaan kuin) anopilta.

Pyykkipoikatähden teko tuotti yllättävän paljon päänvaivaa, kun meidän taloudestamme ei millään meinannut löytyä sopivaa liimaa.

Hillittömän ihana villasydän on pehmoinen kuin poutapilvi. Anopilta. <3

Sohvapöytä, tuo toivoton tavarankerääjä. Ilahdutin itseäni eilen ensimmäisellä kanervalla. <3

Laitteletko sinä jo joulua?

<3 Jeni

Joulukoristeita savesta

Jonkun aikaa harkitsin tekeväni soodataikinan, mutta päädyin kuitenkin laiskuuttani ilmakuivuvaan saveen. Ei varmasti ole helpompaa tapaa tehdä kauniita ja persoonallisia keraamisen oloisia joulukoristeita! Nämä varmaan päätyvät kuuseen, kuvailin nyt tuossa viime vuoden kuusessa, joka on toimittanut koko vuoden milloin minkäkinlaista ripustimen virkaa.

Siirsin pitsikuvion nauhasta taikinaan kaulimalla yli. Joissakin olisi kuvio saanut ehkä näkyä vähän voimakkaammin, mutta toisaalta on sekin kiva, että on vähän voimanvaihteluja näissä nuoteissa. ;) Pyöreät on tehty lasin suulla, musiikkiaiheiset piparkakkumuoteilla. Paksu sydän on tietenkin sormin muotoiltu. Tein myös seimiasetelman, pyrin siinä naivismiin ja tiettyyn krouviuteen. En kuvaillut vielä, sillä en ole aivan varma, olenko vielä tyytyväinen. Lisäksi en tahdo millään löytää oikeaa liimaa enkelin pitsisiipien kiinnitykseen. Kuumaliima ei ota kiinni, ja kontaktiliimani on maa niellyt.

Pillillä reikä ja nauha läpi! <3

Jeni

Vanhasta uutta – kranssi

Heipä hei pitkästä aikaa!

En ole ehtinyt paljoa blogimaailmassa liikkua lähiviikkoina, kun tämä tosielämä on ollut sen verran kiireistä. En ole juuri sisustusharrastuksellekaan uhrannut aikaa, ideoitakaan ei ole liiemmin ehtinyt pulpahtelemaan.

Tänään totesimme isännän kanssa, että kanit olivat lopulta tuhonneet rakastamansa tunnelin käyttökelvottomaksi. Rautalangat pongahtivat ulos kankaasta ja aiheuttivat turvallisuusriskin pitkäkorvillemme. Isäntä arveli vievänsä hökötyksen roskiin, mutta minähän en niin vain materiasta luovu! Arvelin, etten ole vielä yhtään jouluista kranssia askarrellut, ja tässäpä tilaisuus!

Nyt seuraakin kuvamatka tunnelista tunnelmanluojaksi:

Tällaisesta tunnelista siis kiemurat, jäykät metallilangat pöllin.

Tässä aloituspaketti: rautalangalla yhteen pingotettu kiemura sekä valkoista ja kultaista spray-maalia. Suihkuttelin metallipohjan rennolla otteella vuorotellen kumpaakin maalia. Jonkin verran alkuperäistä krominkin sävyä jäi näkyviin ja lopputulos on rouhea. =)

Keräilin vähän nauhoja ja koristeita inspiraatioksi.

Päädyin lopulta leikkelemään Eurokankaasta ostamastani nahkatilkusta pari sydäntä. Liimasin kuumaliimalla toiseen sydämeen molemmin puolin pienemmän sydämen: mokkapuolelle tasaisen, ja pintapuolelle mokkaisen. Liitin vielä toisen sydämen alareunaan tuollaisen ihanan kristallin valoa taittamaan. <3

Tässä valmis kranssi. Roikkuu keittiön ikkunan yllä tuosta leveästä nauhasta. Keinohavut laitoin kuumaliimalla leveän nauhan taakse kiinni. Edestä katsottuna havut laskeutuvat kauniisti kranssin kaaren mukaan.

Saapa nähdä, jääkö tuo keittiön ikkunaan, ja jos jää, laskenko sitä vähän vaikka alemmas, että tuo kristalli pääsee valon läpäisemänä oikeuksiinsa. =) Että tällaista pientä kierrätysnäpertelyä. Minusta parasta joulussakin on kestävä kehitys ja itse tekeminen. Vähemmän on enemmän, kun oikein valitsee. =) Olemme tulleet siihen tulokseen miehen kanssa tämän vuoden koristeostostenkin suhteen. Emme aio ostaa runsaasti uusia, vaan valikoida juuri ne mieleisimmät muistuttamaan tulevaisuudessa tästä joulusta. =) Esimerkkinä nyt vaikka tuo Kalevala Korun joulukoriste, joka sopiikin kuin nöpönenä päähän tähän meidän pupurakkaaseen talouteemme. <3 Se juoksentelee nyt eteisessä Jäljet-taulujen välissä, mutta päätynee lopulta aattona kuuseen. =)

Ihanaa joulunodotusta teille kaikille! Me nautitaan miehen kanssa kotikaupungin joulukadun avajaisista huomenillalla. Saatetaanpa käydä vähän joululaulujakin kuuntelemassa. Ja tietenkin jumalanpalveluksessa kuulemassa ihanaa Evenkeliumia tuomiosunnuntaihin.

<3 Jeni

Tiikerimuffinit

Yöleipuri pyöräytti juuri parit pikkutikrut. =) tässä mun taikina, jota käytän lähes kaikkeen, muunnellen:

200 g voita

2 dl sokeria

3 kananmunaa

2 tl leivinjauhetta

2tl vaniljasokeria

3 dl vehnäjauhoja

Vatkaa pehmeä voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää kananmunat yksitellen vatkaten. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan varovasti sekoittaen parissa osassa. 

Tikru: ota taikinasta kolmannes erilleen ja lisää pari rkl kaakaojauhetta.

Lätki taikinat vuorotellen muffinivuokiin, paista 175 asteessa. =) paistoaikaa en oo koskaa kattonu, otan ulos ku ovat kullanruskeita. <3

Helppo ja nopee =P

Makeaa marraskuuta!

<3 Jeni