Aarre

Heipä hei! Tein eilen taas aivan mielettömän löydön, ja tänään joudin sen hakemaan omakseni! Nimittäin Eero Aarnion Juttu-jakkaran. Juttu on Aarnion vuonna 1961 suunnittelema herttainen rottinkijakkara, ja on myös ensimmäinen tuontantoon tullut kaluste Aarniolta. Käsityönä näitä ihanan ajattomia, mutta leikkisästi tiimalasimaisia jakkaroita valmistaa Sokeva. Finnish Design Shopin mukaan Juttu-jakkaran valmistamisen taitaa Suomessa vain muutama käsityöläinen.

Tämä onkin täydellinen istuin valmistuvaan eteiseen. Luonnonmateriaali tuo kaivattua pehmeyttä muuten kovin galleriamaisen valkeaan tilaan, ja galleriaanhan tämä taideteos kuuluukin! Tuossa istuen on myös mukava sitoa kengännauhoja ennen kuin astuu oven toiselle puolelle.

Ja paras viimeisenä: uutena tästä saa pulittaa 340€, mutta minä lunastin tämän aarteen itselleni 30 eurolla. Ja ei, perästä ei puutu nollaa.

Muita jutunaiheita mietiskellen,
Jeni

Materiaalitoimitus

Lopultakin osuimme lautamiehen kanssa samaa aikaa Joensuuhun ja sain materiaalit kirjahyllyihin. Suunnitelmissani olisi tehdä eteisen katonrajaan näistä pitkät hyllyt kauneimmille kirjoilleni. Kyseessähän on siis satavuotias haapalauta, joka on purettu jostakin riihestä täältä Pohjois-Karjalasta. Rakastan tuota harmaantunutta, vanhaa ja viisasta pintaa! En malta odotaaa, että seinät ovat valmiit ja saan ripustaa nämä ihanuudet ylös! Lähdemme kuitenkin taas reissuun tänään ja pohjamaalattu eteinen jää odottamaan hidastemposen pintaremontin jatkumista.

Eikö ole ihanaa!

Tunnelmallista viikonloppua kaikille!

Jeni

Kittipölyä

Tämä päivä on taas vierähtänyt kittaamisen ja hiomisen merkeissä eteisessä. Tapettien alta paljastui karmeat pohjat, joita olemme epätoivoisesti yrittäneet saada tasoitettua. Vanhaa hiomatonta kittiä, tiukassa olevia liimalänttejä, reikiä, repeämiä pahvilevyssä, repsottavaa maalia, murentunutta suojalaastia… Ihmeen paljon pelkkä maalaaminen teettää. Täytyy kuitenkin yrittää malttaa tehdä huolella, sillä hyvä maalipinta on eniten pohjatyöstä kiinni. Vaikka vähän epätoivoiselta tuntuukin…

Olen myös etsiskellyt eteiseen sopivaa mattoa kuran pysäyttäjäksi ja akustisistakin syistä. Koska matot ovat kalliita, olen yrittänyt metsästää hyväkuntoista, oikean mittaista ja silmälle sopivaa mattoa facebook-kirppareilta ja tori.fistä. Voinette kuvitella, ettei tehtävä ole helppo! Matto ei saisi olla liian kapea, ettei muutenkin pitkänmallisesta eteisestä tule kiitoratamainen. Suomessa eteis- ja käytävämatot tuntuvat olevan enimmäkseen leveydeltään 80 cm, ja näyttäväisivät naurettavilta toukilta 170 cm leveässä eteisessä. Löysin lopulta 160 cm leveän ja melko passelin polypropeenimaton. Leveyttä on ehkä ihan aavistuksen liikaa, mutta mielummin näin päin tällä kertaa. Polypropeeni on hyvä eteistiloissa, sen kun voi näpsäkästi imuroida ja pyyhkäistä kostealla. Karvatkaan eivät tartu ihan toivottomasti, mikä on meillä tunnetusti aina hyvä ominaisuus matolle… Kipaisen noutamassa tuon maton huomenna sovitukseen. Jos leveys näyttää silloin liian runsaalta, eikun takaisin kiertoon! Eihän se sen vakavampaa ole.

Match

Voisin tässä samalla vielä vähän hehkutella ;) aiempaa pikkuista toisen käden hankintaani tuonne eteiseen. Bongasin kirpparilta tuon aivan ihanan lampunromun. Maksoi olomuotoonsa nähden pikkuisen liikaa, 15 euroa, mutta menköön nyt tämän kerran. Kaverin kanssa kirppistä kiertäessä hän kysyi, että millaista lamppua etsin. Vastasin, että mahdollisimman rumaa. "Sehän on selvä sitten", hän vastasi ajatellen kaiketi, että tapani mukaan vähän irvailen. Esiteltyäni iki-ihanan löytöni hänelle taisi valjeta, että olin odotettua enemmän tosissani… Lamppujen etsintä jatkuu vielä. Eteistilaan tulee toivon mukaan paljon taidetta, ja ikkunaton huone tarvitsee muutenkin valoa. Lisäksi olen aivan toivoton lamppuhullu, ja ennustan, että tulette sen huomaamaan vielä kerran jos toisenkin tätä blogia lueskellessanne.

 Oikein valoisia elokuun päiviä teille, antakaahan kuulua silloin tällöin itsestänne tuonne alapuolellekin!
Jeni

48 porrasta kotiin

Oven takana on toinen tila, riippumatta kummalla puolella seisot. Omassa kodissaan usein tietää, mihin astuu, kun kääntää kahvasta. Se ei silti tee kääntämisestä aina helppoa. Kun kannoimme ensimmäistä muuttokuormaa ovelle nro 27, avaimen kääntäminen lukossa tuntui jokseenkin juhlavalta. 30 asteen helteessä, 48 porrasta taakkojen rasittamana kavunneena tunsin olevani perillä, vaikka edessä oli vielä monta painavaa sylillistä. Laskin käteni välioven kahvaan, mutta se ei kääntynyt. Yritin käyttää voimaa, mutta ovi seisoi hievahtamatta, vankkana ja valkoisena. Missä ihmeen takalukossa se oli? Juuri, kun hämmentyneenä päästin käden kahvalta, huomasin sen liikkuvan: ei suinkaan alaspäin, vaan ylös. Näytti siltä, että kaikki asunnossamme halusi kurottaa kohti taivasta. Asennusvirhe on hämmentänyt sittemmin monia ulos yrittäviä vieraitamme, mutten näe tarvetta korjata kahvaa. Yritän nykyään avata kaikki väliovet kohottamalla vedintä.

Olemme asuneet mieheni kanssa tässä asunnossa nyt vuoden. Muutimme seuranamme yksi pieni karvaturri, mutta vuoden aikana täällä on asunut eläimiä yhteensä kuusi. Meillä on kaksi kääpiöluppaa, Toffee ja Kinuski, jotka saivat kolme hurmaavaa pientä pupunpoikasta alkuvuodesta 2015. Kun pennut löysivät uudet kodit, taloon hirmusi Lilli, pippurinen venäjäntoymix. Ovi nro 27:n takana on Lillin neljäs koti, vaikka se on vasta noin kolmen vuoden ikäinen. Koira on tietojemme mukaan kokenut paitsi hylkäämistä, myös väkivaltaa ja on ainakin yhden pentueen äiti. Kaikesta huolimatta se on ihana ja sydämellinen iso koira pienessä paketissa. Joitakin isokokoisia miehiä se pelkää, mutta muutoin siitä on puhjennut oppivainen ja hyvätapainen koira.

Hyvin pian muuttomme jälkeen alkoi esteetikonmieleni raksuttaa etsien uusia ratkaisuja niiden tilalle, jotka eivät tuntuneet omilta. Jossakin vaiheessa podin hillitöntä tarvetta päästä pois, ja olinkin riippuvainen asuntoilmoitusten selailusta. Näytöissä kiertelystä tuli minulle kesän ajaksi harrastus. Lopulta, pari viikkoa sitten, saimme vuokraemäntämme kanssa sovittua kustannuksista, ja remontti pääsi alkamaan ja muuttohalut katosivat tiehensä uusien unelmien edestä.

Vuokra-asuntomme on 75 neliön läpitalon kolmio noin 5 kilometrin päässä kaupungin keskustasta. Talossa on enimmäkseen lapsiperheitä. Olohuoneesta ja "pupuhuoneesta" on näkymä taloyhtiön somalle sisäpihalle. Talo on rakennettu 70-luvun lopulla ja ajalle tyypillisesti siinä on käytetty neliöitä käytäväntynkään, jota vielä jokunen kuukausi sitten pidin sietämättömänä hukkatilana. Olen kuitenkin tullut ymmärtämään avaran eteistilan päälle nähtyäni useita ahtaita näyttökiertueellani. Aloitimme remontin eteisestä, koska se on huoneiston käyntikortti. On myös virkistävää kehitellä suunnitelmia siitä, kuinka tilan saisi hyödynnettyä kätevällä ja kotoisalla tavalla niin, että ilme pysyy avarana.

Remontissamme on kyse lähinnä seinäpintojen uudistuksesta, kylpyhuoneessa toki telan alle pääsevät muutkin pinnat. Samalla, kun pystysuoria neliöitämme laitetaan ajan tasalle, yritän tehdä jotakin myös tilojen funktionaalisuudelle. Esimerkiksi mainitsemani pupuhuone vaatii työtä, että se saataisiin palvelemaan paremmin käyttötarkoituksiaan. Se toimii paitsi pitkäkorvien asuinsijana, myös mieheni työskentelytilana. Toivoisin, että saisin sinne siirrettyä myös oman työpisteeni, joka on tällä hetkellä makuuhuoneessa. Makuuhuonehan pitäisi pyhittää (pientä poikkeusta lukuunottamatta) vain ja ainoastaan nukkumiselle.

Työsarkaa tässä kodissa riittää vielä pitkälle, mutta arvelen lopputuloksen olevan kaiken vaivan arvoinen. Onneksi uudistus ei ole pelkästään seinien hiomista ja tapettisilppua, vaan myös toinen toistaan ihanampia löytöjä, joista lupaan tehdä vähämmän teksti- ja enemmän kuvapainotteisia postauksia jatkossa!

- Jeni