48 porrasta kotiin

Oven takana on toinen tila, riippumatta kummalla puolella seisot. Omassa kodissaan usein tietää, mihin astuu, kun kääntää kahvasta. Se ei silti tee kääntämisestä aina helppoa. Kun kannoimme ensimmäistä muuttokuormaa ovelle nro 27, avaimen kääntäminen lukossa tuntui jokseenkin juhlavalta. 30 asteen helteessä, 48 porrasta taakkojen rasittamana kavunneena tunsin olevani perillä, vaikka edessä oli vielä monta painavaa sylillistä. Laskin käteni välioven kahvaan, mutta se ei kääntynyt. Yritin käyttää voimaa, mutta ovi seisoi hievahtamatta, vankkana ja valkoisena. Missä ihmeen takalukossa se oli? Juuri, kun hämmentyneenä päästin käden kahvalta, huomasin sen liikkuvan: ei suinkaan alaspäin, vaan ylös. Näytti siltä, että kaikki asunnossamme halusi kurottaa kohti taivasta. Asennusvirhe on hämmentänyt sittemmin monia ulos yrittäviä vieraitamme, mutten näe tarvetta korjata kahvaa. Yritän nykyään avata kaikki väliovet kohottamalla vedintä.

Olemme asuneet mieheni kanssa tässä asunnossa nyt vuoden. Muutimme seuranamme yksi pieni karvaturri, mutta vuoden aikana täällä on asunut eläimiä yhteensä kuusi. Meillä on kaksi kääpiöluppaa, Toffee ja Kinuski, jotka saivat kolme hurmaavaa pientä pupunpoikasta alkuvuodesta 2015. Kun pennut löysivät uudet kodit, taloon hirmusi Lilli, pippurinen venäjäntoymix. Ovi nro 27:n takana on Lillin neljäs koti, vaikka se on vasta noin kolmen vuoden ikäinen. Koira on tietojemme mukaan kokenut paitsi hylkäämistä, myös väkivaltaa ja on ainakin yhden pentueen äiti. Kaikesta huolimatta se on ihana ja sydämellinen iso koira pienessä paketissa. Joitakin isokokoisia miehiä se pelkää, mutta muutoin siitä on puhjennut oppivainen ja hyvätapainen koira.

Hyvin pian muuttomme jälkeen alkoi esteetikonmieleni raksuttaa etsien uusia ratkaisuja niiden tilalle, jotka eivät tuntuneet omilta. Jossakin vaiheessa podin hillitöntä tarvetta päästä pois, ja olinkin riippuvainen asuntoilmoitusten selailusta. Näytöissä kiertelystä tuli minulle kesän ajaksi harrastus. Lopulta, pari viikkoa sitten, saimme vuokraemäntämme kanssa sovittua kustannuksista, ja remontti pääsi alkamaan ja muuttohalut katosivat tiehensä uusien unelmien edestä.

Vuokra-asuntomme on 75 neliön läpitalon kolmio noin 5 kilometrin päässä kaupungin keskustasta. Talossa on enimmäkseen lapsiperheitä. Olohuoneesta ja "pupuhuoneesta" on näkymä taloyhtiön somalle sisäpihalle. Talo on rakennettu 70-luvun lopulla ja ajalle tyypillisesti siinä on käytetty neliöitä käytäväntynkään, jota vielä jokunen kuukausi sitten pidin sietämättömänä hukkatilana. Olen kuitenkin tullut ymmärtämään avaran eteistilan päälle nähtyäni useita ahtaita näyttökiertueellani. Aloitimme remontin eteisestä, koska se on huoneiston käyntikortti. On myös virkistävää kehitellä suunnitelmia siitä, kuinka tilan saisi hyödynnettyä kätevällä ja kotoisalla tavalla niin, että ilme pysyy avarana.

Remontissamme on kyse lähinnä seinäpintojen uudistuksesta, kylpyhuoneessa toki telan alle pääsevät muutkin pinnat. Samalla, kun pystysuoria neliöitämme laitetaan ajan tasalle, yritän tehdä jotakin myös tilojen funktionaalisuudelle. Esimerkiksi mainitsemani pupuhuone vaatii työtä, että se saataisiin palvelemaan paremmin käyttötarkoituksiaan. Se toimii paitsi pitkäkorvien asuinsijana, myös mieheni työskentelytilana. Toivoisin, että saisin sinne siirrettyä myös oman työpisteeni, joka on tällä hetkellä makuuhuoneessa. Makuuhuonehan pitäisi pyhittää (pientä poikkeusta lukuunottamatta) vain ja ainoastaan nukkumiselle.

Työsarkaa tässä kodissa riittää vielä pitkälle, mutta arvelen lopputuloksen olevan kaiken vaivan arvoinen. Onneksi uudistus ei ole pelkästään seinien hiomista ja tapettisilppua, vaan myös toinen toistaan ihanampia löytöjä, joista lupaan tehdä vähämmän teksti- ja enemmän kuvapainotteisia postauksia jatkossa!

- Jeni