Tein pienen asetelman Aalto-vaasiin ananaskirsikoista, ruusunmarjoista ja granaattiomenasta. Anoppini näytti minulle viime jouluna pätkän jostakin (tanskalaisesta?) kotoiluohjelmasta, jossa mies askarteli todella kauniita joulukoristeita oikein runsaalla otteella. Jäi mieleen, kuinka hän hyödynsi granaattiomenan "kruunua" ja maalasi niitä kultaisiksi. Tottakai hänen versionsa oli vielä prameampi, ja minun toisintoni nyt on tehty niistä tarvikkeista, mitä sattui löytymään. On tuo kuitenkin sympaattinen idea.
Tämmöinen punaposkinen kuningas siitä syntyi. =)
Minuunkin on kolahtanut tämä ekologinen paperipussivillitys. =)
Olen jo pitkään haaveillut hotellimaisista, aivan vitivalkoisista lakanoista. Näissä on jotenkin pilvimäinen tunnelma ja hyvin tuli nukuttuakin. Finlaysonin Mörkö-tyynyliina on minusta hyvä silmänisku muuten niin hömppäromanttisessa huoneessa. Tarkoitus olisi jossakin vaiheessa kääntää tämä sänky toisinpäin, kunhan saan työpöydän maalattua ja siirrettyä työhuoneeseen pois tieltä. =) Näin tosiaan pyhitettäisiin makuuhuone pelkästään rentoutumiselle ja saataisiin muutenkin hyvin pieneen huoneeseen vähän ilmaa ja ilme luontevamman näköiseksi. Telkkarin alta lopultakin siirretiin yöpöydät käyttöön. Vielä kun löytäisi sen TV-tason! En tiedä oikein edes millaisen haluaisin, kaikki tuntuvat jotenkin rumilta tai tylsiltä…
Tuossa alareunassa pilkottaa Lapuan Kankureiden iki-ihana 100% uusvillainen viltti. =) Rohkenin taas ottaa esille tuon joulunpunaisen lämmikkeen, ja on kyllä ihana kääriytyä sen rakastavaan syleilyyn! <3 Viltti on häälahja mieheni tädiltä. Olen muutenkin Lapuan Kankureiden ystävä. Laadukasta kotimaista tuotetta kelpaa hehkuttaa, ja tulettekin varmasti joulun alla törmäämään useampaan heidän tekstiiliinsä täällä Oven takana.
Tässä alareunassa puolestaan näkyy itse virkkaamani matto, josta jaksan "ylpeillä". En ole mikään käsityötähti, en ole neulonut ala-asteen pakollisten koulutöiden jälkeen. Virkkaaminenkin on rajoittunut pariin pipoon. Tämä oli siis aika iso saavutus minulta. =P
Tuo hillittömän kaunis huonetuoksukukkanen tuo joulun huoneeseen glögin tuoksullaan. Jälleen lahja ihanalta toiselta perheeltäni. <3
Olen ollut aina servettien taittelija, mutta nyt olen ihastunut pyyhkeiden taitteluun! <3 Näissä kuvissa nyt on vain perus tasku viuhkoineen, mutta olen innokas kehittelemään ja etsimään uusia tapoja esitellä pyyhkeitä. Sanokaas, haluatteko tutoriaaleja? Jos tilausta on, voisin tehdä – joko videoitse (opittuani sen), tai sitten kuvien avulla. =)
Nautinnollisia hetkiä teille!
<3 Jeni
Ihania juttuja olet askarrellut ja todellakin laitat niitä tutoriaaleja tulemaan <3
VastaaPoista-P
Kiitos <3 ehkä sitä jonkun ohjeistuksen saisikin näprättyä. =)
PoistaMiten kauan noi granaattiomenat ja anaskirsikat säilyy yleensä asetelmissa? Voisin yrittää jotain näpertää pakollisiin pikkujouluihin yms.
VastaaPoista- P
En oo aiemmin kokeillut, mutta kyllä ne tän lähes viikon on ainakin pysyneet ihan hyvässä kunnossa. =) Riippuu kai kuinka raakoina ostaa. Mä en sitä kauheesti kattonu ostaessani. Granaattiomena alkaa ehkä vähän väsähtää, mut ei mitään mätänemistä. Kantsii vaa kattoo ettei homehdu.
Poista